Alun vaikeudesta
 Minussa on sisälläni usko, jolle en ollut löytänyt nimeä. Jokin aika sitten aloin ottamaan asioista selvää ja luin wiccasta. Päivä päivältä minulle tuli selvemmäksi, että tämä on se asia johon olen aina uskonut.

Aloin hakea tietoa wiccalaisuudesta tarkemmin. Alku oli vaikea. Ei tiennyt mistä lähtisi liikkeelle. Tietoa tuntui olevan tarjolla, mutta ei tiennyt mistä kannattaa aloittaa.

Kirjastossa kirjat olivat aina lainassa ja rahaa ei ollut hirveästi tuhlattavaksi. Ostin kuitenkin yhden kirjan ja aloitin siitä. En ole vieläkään ehtinyt lukea sitä loppuun ajatuksella.
Muitakin kirjoja olen selaillut ja lukenut. Kuitenkin asioita oli vaikea sisäistää, vain kirjoista. Tieto tuntui hajanaiselta, ei kokonaisuudelta.

Hain tietoa myös internetistä ja löysin mm. tämän sivuston. Tutustuin sivuston sisältöön ja jossain vaiheessa uskaltauduin jopa rekisteröityä. Keskusteleminen erilaisten ihmisten kanssa on auttanut minua ehkä tähän mennessä eniten. Minun on helpompi käsitellä ja jäsentää tietoa kokemusten ja esimerkkien avulla. Kirjojakin on helpompi ymmärtää, kun on jo jotain pohjalla.

Polku on vieläkin kivikkoinen ja alkuvaiheessa. En voi vielä sanoa olevani wicca, koska en tunne tietäväni tarpeeksi, tunnen kuitenkin sen että joku päivä voin sanoa tai jättää sanomatta sen että olen wicca. Tämä on se mihin uskon, tätä minä haluan, ainakin tällä hetkellä. Sitä voi ja pitää pohtia uudestaan taas kohta, mutta luotan tähän, sen takia olen valmis näkemään paljon vaivaa uskoni eteen.

Alku on aina vaikeaa ja koko ikä on aikaa oppia.

(Ray)
 
Ylläolevan tekstin kopioiminen ja käyttöoikeus
 
Creative Commons LicenseYllä oleva artikkeli Alun vaikeudesta on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 1.0 Suomi lisenssillä.

Sinulla on oikeus Jakaa ja Muuttaa tätä teosta kunhan käyttö on Epäkaupallista ja Nimeät lähteen ja luot linkin tähän lähdesivulle. Ohjeet | Instructions.
 
Kolumnit & Pakinat
 Noita legendoja on
Alun vaikeudesta
Minun elämäntapani
Uskontojen hysteriaa?
Hektinen maailma
Opettaisinpa opettajalle uskontoa
Kateus ja viha
Eteenpäin polullani
Kaapissa elämisestä
Voimaeläimet
Vieraalla maalla;Thaimaa
Ajatuksiani magiasta ja vastuusta
Kaikki eivät ilkeyttään yhdistä meitä pahaan
Kokemukseni Enkeli-terapiasta
Tempus fugit, Naturam sanat.
 
Luonnonuskonnot
 Magian Lait
 
Henkilökuvat
 Tyrni
Idonea
Elizabeth
Oceana
Rauna
Tiernajac
CeriMama
louhi
 
  Päävalikko
 

Näiden sivujen sisältö on pääosin lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 1.0 Suomi lisenssillä.
CC-merkittyä sisältöä saa kopioida ja muuttaa kunhan käyttö on epäkaupallista ja nimeät lähteen ja luot linkin näille sivuille.

© 2004-2007 Varjojenkirja.com - Kuvien kopiominen kielletty. Tekstin käyttäminen CC lisenssin alaista.
© 2004-2007 Varjojenkirja.com - Images copying forbidden. Text usage under CC licence.

Palvelun tarjoaa / service provided by Saunatontut