| | Hektinen maailma - Hetkinen maailma!
Hetken ajan luulin olevani olemassa kunnes liikenteen melu peitti senkin ajatuksen. Huomaan seisovani kaupungin keskustassa, ympärillä pörrää edestakaisin autoja, ihmisiä ja eläimiä sulassa kaaoksessa, joka kuitenkin tuntuu jollain ihmeellisellä tavalla pysyvän kasassa. Pysähdyn miettimään hetkeksi kuka olen ja mistä olen tullut. Jos se nyt suinkin on mahdollissa nykymaailmassa.
Välillä tekisi mieli huutaa " Seis!, stop!, ei enempää! Ei uutisia, ei ihmisiä, ei autoja, ei kohtaloita, ei suuria tunteita eikä todellakaan suuria onnettomuuksia " mutta kuka sitä kuuntelisi -- Nykymaailma on valtaisaa nopeutta akselinsa ympäri pyörivä sekamelska, josta ei välillä tunnu löytyvän häntää eikä päätä.
Tiedättekö minne minä haluaisin mennä? Lappiin. Kyllä. Loppuelämäkseni. Sinne jonnekin kauas metsien keskelle, missä lähin asutus on satojen kilometrien päässä eikä yksikään ihminen minua häiritsisi, tarvitsisi tai haluaisi kysyä, mitä mieltä minä olen tästä kokouksesta ja tuosta asiasta. Välillä näin onnistunkin, jopa ilman Lappia. Välillä kävelen metsikköjen läpi, katselen öisin kuutamoa ulkona, kun on täysin hiljaista, välillä kaiken sekasorron keskellä vajoan unenomaiseen tilaan ja kuljen vain ajatuksissani.
Minun unelma-asuntoni olisi muutamakerroksinen kartano lehtipuumetsän keskellä, jonne ei yksikään sielu eksyisi. Hakisin kaivosta vettä, kävisin metsällä jäniksiä pyydystämässä ja keräisin omat marjani ja ruokani. Olisin luonnon lähellä. Luonto kaikessa kauneudessaan on aina ollut hyvin tärkeä minulle, ja sen tietyt elementit: Kuutamo, tähdet, usva, hiljaisuus.. Ja se tuulen humina puissa.
Välillä tuntuu, ettei moista kauneutta ja rauhallisuutta löydy tästä hektisestä maailmasta pätkän vertaa, mutta ehkä jossain vaiheessa, kun huomaa, ettei tämä kiire, velvollisuudet, työt, yritys, koulu, ihmiset, ole niin tärkeitä, sitä uskaltaa ottaa askeleen ja hankkia sen kartanon tai edes puisen hirsimökin jostain metsän keskeltä, minne yksikään ihmisensielu ei eksy eikä taivaalla näy öisin kaupungin valoja.
Pimeys. Täydellinen pimeys, jossa vain tähdet taivaalla. Sitä kaipaa välillä.
Noh. Ehkä jokainen meistä jotka vaeltavat kutsunsa saaneina luonnon keskellä löytää joskus sen lopullisen kotinsa, lopullisen paikkansa, johon istuutua, johon keskellä kesäyötä valahtaa selälleen katsomaan tähtiä ja huokaisemaan syvään. Silloin saa olla yhtä luonnon kanssa.
Ehkä jonain päivänä.
(Unenkulkija) | |
