 |  |  | | Mitä on magia | |    | | |
Magia merkitsee oman tahdon - mielen voimien - hallintaa ja sen valjastamista toivotun muutoksen aikaansaamiseen.
Magian harjoittaminen on eri asia kuin rituaalin suorittaminen. Rituaaleilla voidaan juhlistaa sapatteja, osoittaa kunnioitusta Jumalille tai kiittää magian onnistumisesta. Rituaalin suorittaminen ei ole magiaa. Magia on teko tai useampia tekoja, jotka voidaan sisällyttää rituaaliin, mutta ne voidaan suorittaa myös erikseen.
Jos haluaa oppia harjoittamaan magiaa menestyksellisesti, täytyy ymmärtää elementtejä ja hyväksyä niiden merkitys. Elementtien lisäksi myös Jumalatar ja Jumala ovat tärkeitä magian onnistumiselle. Myös visualisoinnilla on tässä iso rooli.
Onnistuneeseen magiaan tarvitaan myös tietoa. Magia on paljon helpompi suunnata kohteeseensa, jos tietää täsmälleen mitä haluaa tapahtuvan ja millä tavoin. On osioita, joissa magian harjoittamisessa tulee olla äärimmäisen varovainen esimerkiksi rahan pyytäminen, parantaminen ja parisuhdeasiat.
Yksi magian tärkeimmistä soveltamisalueista on suojeleminen. Ensimmäisenä täytyy kuitenkin selvittää, onko uhka todellinen. Ihmisen kokema uhka ei aina perustu tosiasioihin, mutta jos hän kuitenkin kokee sen ja uskoo siihen, siihen voidaan puuttua.
Maagikon säännöt ovat: Tiedä, tahdo, uskalla ja vaikene. Tietäminen tarkoittaa, että määrittelet tarkkaan, mitä haluat saada aikaan ja on pohdittava tarkoin mahdollisia seurauksia. Tahtominen tarkoittaa sitä, että kaikki tahdonvoima on otettava käyttöön elementtien tasapainon sekä jumaluuksien voimien avulla. Uskaltamisella tarkoitetaan, että sinun täytyy toteuttaa ajatuksesi käytännössä ja sinun on uskottava omaan magiaasi.
Pienikin epäilys heikentää tahtoasi. Vaikeneminen merkitsee sitä että et puhu harjoittamastasi magiasta, koska muut ihmiset saattavat vesittää magiassa tarvittavan energian, jos eivät hyväksy tekojasi. Ja jos puhut harjoittamastasi magiasta häiritset omaa energiaasi. Lisäksi vaikenemisella suojataan omaa yksityisyyttä.
Jos magia epäonnistuu, siihen voi löytyä monia eri selityksiä. Yksi on se, että täsmällistä tavoitetta ei ole kyetty määrittelemään, joskus taas harjoittaja ei usko sen voimaan tai oikeutukseen ja joskus magia ei toimi siksi, että tiettyjen asioiden ei ole tarkoitus tapahtua.
(wh) | |  |  |  |
 |  |  | | Ylläolevan tekstin kopioiminen ja käyttöoikeus | |    | | | Sinulla on oikeus Jakaa ja Muuttaa tätä teosta kunhan käyttö on Epäkaupallista ja Nimeät lähteen ja luot linkin tähän lähdesivulle. Ohjeet | Instructions. | |  |  |  |
| |