| | Olen kulkenut wiccan viitoittamaa polkua jo muutaman vuoden ajan, mutta silti tuntuu että olen vasta ihan alkutaipaleella. Olen kuitenkin hyväksynyt sen tosiasian, että koskaan en tule valmiiksi, vaan tämän polun seuraaminen merkitsee sitoutumista elämän mittaiseen oppimiseen.
Lapsuudessani ja nuoruudessani elin ihan tavallista tapakristillistä elämää, enkä miettinyt uskonasioita sen kummemmin, elin vain niin kuin muutkin, kävin rippikoulun ja olin pari kertaa isosenakin. Koskaan en kuitenkaan löytänyt kristinuskosta niitä vastauksia, joita etsin, enkä mielenrauhaa, jota kaipasin.
Oliko se sitten sattuma vai kohtalo, joka minut sai kiinnostumaan pakanuudesta ja wiccasta, kun asiaa käsiteltiin ohimennen eräällä uskonnon kurssilla lukioaikoina. Aloin etsiä netistä tietoa aiheesta ja sain käsiini pari kirjaakin. Alusta asti tuntui siltä, että olin vihdoin löytänyt jotain, jota olin ollut vailla jo pitkään: elävän uskon joka kutsui ja puhutteli juuri minua.
Siitä alkoi opiskelu, joka on ollut hidasta ja välillä hankalaakin, mutta olen ymmärtänyt, ettei minulla ole kiirettä mihinkään, voin opiskella omassa tahdissani ja tehdä asioita niin kuin itsestäni parhaalta tuntuu, tärkeintä on se tunne sydämessä, että olen vihdoin oikealla tiellä, yhteys luontoon, Jumalattareen ja Jumalaan.
Minä uskon elämän pyhyyteen, siihen, että kaikki on osa suurempaa kokonaisuutta, maailmankaikkeutta. Minulle jumaluus on tässä maailmassa, se on se voima, energia, josta kaikki on lähtöisin.
Luontoa rakastan ja ihailen, näen siinä elämän kiertokulun, niin syntymän, kasvun kuin kuolemankin. Kuolema ei ole paha, se on vain välttämätön askel elämän syklissä. Kuolema on osa elämää, ja jonkin on kuoltava, jotta jotain uutta voisi syntyä.
Minä uskon, että jokaisen on kannettava vastuu teoistaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Yksi kristinuskossa pahimmin tökkivistä ajatuksista on ajatus ”syntien” anteeksiannosta. Itse minä virheeni teen ja kannan niiden seuraukset, en usko, että voisin sälyttää sitä taakkaa kenenkään muun harteille. Koen myös, että kristinusko yrittää kitkeä ihmisestä inhimillisyyden. Minä en aio tuntea syyllisyyttä siitä, että olen syntynyt ihmiseksi, minulla on kyky nauttia elämästä monin tavoin, eikä siinä minun nähdäkseni ole mitään syntistä, se on vain luonnollista.
Elän elämääni tässä ja nyt, luontoa, elämää ja toisia ihmisiä kunnioittaen, sillä loppujen lopuksi olemme kaikki yhtä. Uskon elämänvoimaan, jolla on sekä maskuliininen että feminiininen puoli ja ne ovat molemmat yhtä tärkeitä.
Olen, elän ja hengitän samaan tahtiin maailman kanssa.
(Oceana) | |
