Huomasin, että tämä ketju on jäänyt ilman vastausta minulta, vaikka olen lukenut tätä vaikka kuinka monesti.
1) Yleensä olen mustaan pukeutunut luonnonpunertavahiuksinen pörröinen ja risuinen kulunut nainen, jonka naamaan ei saa niin paljon meikkiä pysymään että alkaisi näyttää luonnottomalta, ennenkuin hikoilu alkaa poistaa jo ensimmäisiä piirusteltuja viivoja. Arvet ihan palovammoja uuninluukuista. Korujakaan ei yleensä ole koska ne ovat jo menneet rikki kun elehdin niin paljon puhuessani!
2) Asuntoni on täynnä kirjoja, joiden sekaan on työnnetty joitakin pakollisia käyttöesineitä kuten kampa, kynsilakka, lautanen ja haarukka, Tarot-korttini ja riimupussini, kylpyamme, sänky ja kakluuni. Suitsuketta ja kynttilöitä tuoksahtelee satunnaisesti, useimmiten ne yöt kyllä löytyvät kalenterista etukäteen jos lukee sitä oikein Ja eteisessä on kyllä luuta. Muut tavarat eivät ole esillä.
3) En ole vielä saanut rumpua, mutta muita soittimia löytyy. En kuuntele musiikkia. Puhkean laulamaan mitä kummallisimmilla hetkillä.
4) Kaduilla uskontoryhmien edustajat pakenevat sinua kun heittelet heitä tulipalloilla ja muutat heitä sammakoiksi juuri ennenkuin lähdet lentoon luudallasi?
Hauska kysymys! Nykyään jostain syystä toisuskontoiset kiertävät minut kaukaa tai eivät ainakaan tuo omaa uskontoaan millään lailla esille. En tiedä, puhutaanko minusta yleisesti selän takana vai näkyykö vakaumus päällepäin. En ole yrittänyt vähätellä kenenkään uskoa, mutta olen kyllä kysyttäessä selvittänyt joitakin historiallisia tosiseikkoja suuriin maailmanuskontoihin liittyen. :P
Palvelun sisällöstä ja ylläpidosta vastaa Varjojenkirja.com tietoverkkopalvelu Palvelun teknisen tuen ja webbitilan tarjoaa Bisneshotelli verkkotekniikkatarjoaja Palvelun markkinnoinnin ja brändin on toteuttanut Mainostoimisto Studio Tulimeri