Heipä kaikki.
Jooh, minä tässä pitkällisen pohdiskelun jälkeen olen myös
päättänyt kokeilla jättää ruokavaliostani pois punaisen lihan.
Motivaattorina toimii paitsi oman olon parantaminen myös se
periaatteen tasolla toimiva tieto, että lihansyönti kuluttaa
maapallon viljavarastoja hirveästi...
Pidän ensin tässä kuukauden mittaisen koeajan jolloin testailen
mitä tämä käytännön tasolla merkitsisi. Minun kohdallani ainakin
sitä että joutuisin laittamaan itse omat ruokani melko usein
sillä kotona syödään paljon lihaa.
Millaisia käytännön ongelmia olette kohdanneet lihan
poisjättämisen kanssa, ja millä korvaatte proteiinin tms. tarpeen
erityisesti näin talvisaikaan kun ei tuota nokkosta (esim.)
pihalla juuri kasva?
( Itse asiassa kasvaa meidän pihalla ainakin, mikä ei mielestäni
näin tammikuussa ole oikein suotavaa. Maailma alkaa vissiin olla
jo aika päällään.) |