 |  |  | | Wiccan perussäännöt | |    | | |
Wiccalaisia on monenlaisia ja wiccaa voi harjoittaa monin eri tavoin, mutta monet asiat ovat wiccalaisille yhteisiä. Seuraavassa muutamia wiccan perussääntöjä, joihin useimmat wiccalaiset uskovat, mutta saattavat ilmaista uskomuksensa eri tavoin tai painottaa niitä eri tavalla. Muista myös, että että kaikki wiccat ovat noitia, mutta kaikki noidat eivät ole wiccoja.
Kaksi tärkeintä Wiccan sääntöä ovat: "Tee mitä haluat, kunhan et vahingoita ketään" ja Kolminkertaisen paluun laki
Ensimmäisellä säännöllä tarkoitetaan sitä, että ihmisen tulisi elämässään tehdä niitä asioita, jotka ovat hänen itsensä kannalta oikeita, mutta hänen tulee silti pyrkiä olemaan loukkaamatta ketään toista. On selvää, että näin ei aina tapahdu, mutta silloin on sovellettava omia moraalikäsityksiään ja hyväksyttävä seuraukset ja sopeutua niihin.
Kolminkertaisen paluun laki on "Teitpä hyvää tai pahaa, saat kaiken takaisin kolminkertaisena". Selkokielellä se tarkoittaa sitä, että hyvään tähtäävässä magiassa saat itsellesikin hyviä asioita ja jos harjoitat kielteistä magiaa, sinulle tulee tapahtumaan jotain kielteistä.
Muita wiccalaisuuden sääntöjä:
Jumalatar ja Jumala
Wiccalaiset uskovat, että jumaluuteen kuuluu sekä naisellinen että miehinen puoli, jotka ovat keskenään tasapainossa ja tasa-arvoiset. Meidän tulee siis itse pyrkiä tasapainoon etsimällä omasta itsestämme meissä olevien naisellisten ja miehisten elementtien tunnustamista ja kunnioittamista.
Tällä ei ole siis mitään tekemistä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen kanssa, vaan meissä jokaisessa on näitä ominaisuuksia.
Luonnon kunnioittaminen
Wiccalaiset kunnioittavat luontoa ja periaatetta, että ympäröivästä maailmasta ei saa ottaa itselleen enempää kuin tarvitsee. Haluamme huolehtia elinympäristöstämme ja nykypäivänä voimme toteuttaa tätä esimerkiksi kierrättämällä, emme osta tarpeettomia esineitä ja säästelemme voimavaroja kuten esimerkiksi autoa.
Henkinen valinnanvapaus
Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta uskostaan. Wiccalaisuuteen ei kuulu uskonnon levittäminen käännynnäisiä hankkimalla eivätkä wiccalaiset koe tarvetta muuttaa toisten ihmisten käsitystä jumalallisesta.
Henkilökohtainen vastuu
Olet itse vastuussa sanoistasi je teoistasi. Henkilökohtaiseen vastuuseen liittyy myös vastuun ottaminen siitä, miten vaikutat toisten elämään. Muista kuitenkin, että vastuusi ei ulotu tiettyä rajaa pidemmälle.
Toisten ihmisten tunteet ja niistä seuraavat teot kuuluvat heidän omalle vastuulleen. Henkilökohtaiseen vastuuseen kuuluu myös tärkeänä osana rehellisyys itselleen. Omien valintojen tekeminen muiden tunteista välittämältä voi kuulostaa rankalta, mutta pitemmällä aikavälillä siitä on vähemmän harmia kuin siitä että itse teeskentelisit olevasi joku muu.
Osaat myös olla puuttumatta muiden asioihin. Voit aina tukea myötätuntoa ja lohduttaa (ja niin sinun tuleekin), mutta toisten elämässä tapahtuneet asiat ovat heidän omalla vastuullaan.
Ihmisenä kasvaminen
Kasvusta ja kehittymisestä on huolehdittava koko elämän ajan. Sinun on hankittava itsellesi kaikki ne taidot, joiden avulla voit elää täyttä elämää.
Olemme itse omia pappejamme ja papittariamme
Kullakin yksilöllä on kyky ja oikeus olla itse yhteydessä jumalalliseen. Emme tarvitse välittäjiä, pappikastia, kertomaan meille ketä tai mitä palvoa tai miksi, miten ja milloin. Kykenemme itse päättämään näistä asioista.
Sapatit
Wiccalaiset juhlivat kahdeksaa eri vuodenaikoihin liittyvää juhlaa, joita kutsutaan sapateiksi.
Samhain, 31.10, pakanallinen vuodenvaihde, Yule 21.12, Imbolg 2.2, Oestara 21.3, Beltane 1.5, Litha 21.6, Lammas 1.8 ja Madron 21.9.
Lisää tietoa täältä.
Magia
Wiccalaiset uskovat magiaan ja harjoittavat sitä. Kyseessä on todellinen voima, jonka avulla omaa ja läheisten elämää voidaan muuttaa. Magian käyttämistä tulee aina harkita perusteellisesti. Mottona voisi olla: "Ole varovainen toivomustesi suhteen".
Sinun on oltava tietoinen magian mahdollisista lopputuloksista, kun harkitset sen harjoittamista. Magiaa harjoittaessa sinun on oltava varma, että käytät juuri kyseiseen ongelmaan tehoavaa loitsua.
Voiman laki
Voima on Jumalattaren ja Jumalan antama pyhä lahja eikä sitä milloinkaan saa käyttää vääriin tarkoituksiin. Voimaa ei saa käyttää toisen vahingoittamiseen, loukkaamiseen tai hallitsemiseen. Voimaa saa käyttää vain tarvittaessa, eikä sen käytön vastineeksi tule pyytää rahaa.
Älä käytä Voimaa kunnian tavoitteluun ja omaksi eduksesikin voit käyttää Voimaa vain tarkoin harkiten. Oman edun tavoittelu ei kuulu wiccan periaatteisiin.
(wh) | |  |  |  |
 |  |  | | Ylläolevan tekstin kopioiminen ja käyttöoikeus | |    | | | Sinulla on oikeus Jakaa ja Muuttaa tätä teosta kunhan käyttö on Epäkaupallista ja Nimeät lähteen ja luot linkin tähän lähdesivulle. Ohjeet | Instructions. | |  |  |  |
| |