|  |  |  | | Sapatit > Samhain | |    | | |
Nimi
Samhain
Muut nimet
Pyhäinpäivä, Halloween, Vainajainpäivä
Ajankohta
31. Lokakuuta
Tietoa sapatista
Samhain on wiccalaisen vuoden tärkein juhla, wiccalaisten uusivuosi. Se on kolmannen ja viimeisen sadonkorjuun aika. Entisaikaan se merkitsi talvea varten kerättyjen varantojen; viljamäärien ja eläinten laskemista. Juhla alkaa lokakuun 31. päivä illan hämärryttyä ja huipentuu keskiyön aikaan.
Usein juhlia järjestetään vielä 1. marraskuuta, "uuden vuoden " ensimmäisenä päivänä. Vanhassa kelttiläisessä kalenterissa Samhain on merkitty karkauspäiväksi, joka ei kuulunut "normaalin vuoteen". Samhainista alkaa vuoden synkin aika, syyspäiväntasauksen ja talvipäivänseisauksen keskivälistä.
Samhainin aikana elävien ja kuolleiden maailman välisen rajan uskotaan olevan ohuimmillaan. Samhainin maine yhdistää sen kuolemaan, kuolleiden henkiin ja kaikenlaisiin pelottavuuksiin. Edesmenneitten ystävien ja sukulaisten kanssa on helppo kommunikoida Samhainin aikaan.
Wiccalaisille tämä merkitsi sitä, että vainajien henkien oli mahdollista palata rakkaidensa luokse. Alun perin "kuolleitten juhlaa" juhlittiin kelttiläisissä maissa jättämällä ruokauhreja alttareille ja kynnyksille "vaeltelevia kuolleita" varten. Henkiä ei kuitenkaan "kutsuttu" luokse, sillä ei ole oikein häiritä edesmenneitten rauhaa, elleivät he itse sitä halua.
Samhainin vieton perinteisiin kuuluu sytyttää kynttilä ikkunalle. Sen tarkoitus on johdattaa kuolleitten sukulaisten ja ystävien henget kotiin tai torjua sellaiset henget, joita ei haluta vieraiksi. Ylimääräisiä tuoleja asetettiin pöydän ja tulisijan ympärille näkymättömiä vieraita varten. Teiden ja polkujen varsille haudattiin mm. omenoita niitä henkiä varten, jotka olivat eksyneet tai joilla ei ollut jälkeläisiä huolehtimassa.
Samhainin aikaan karja teurastettiin talvikuukausina syötäväksi. Samhainin yli pellolle jäänyt vilja jätettiin uhriksi luonnonhengille. Samhainia on vietetty kaikkialla suurena juhlana, koska se on usein merkinnyt viimeistä mahdollisuutta saada tuoretta syötävää ennen seuraavaa kevättä.
Wiccalaiset uskovat myös, että Samhain merkitsee Villin Metsästyksen alkua. Sarvekas Jumala ratsastaa koirineen ja kokoaa yhteen vitkastelevien ja varomattomien sielut. Villi Metsästys jatkuu talven yli.
Samhainin aikaan Jumalatar siirtyy Vanhan Naisen rooliinsa ja Wiccat pyytävät häneltä viisautta ja opastusta. Tulkinnan apuna Wiccat käyttävät esimerkiksi Tarot-kortteja tai kristallipalloa.
Ylipappi voi kutsua Vanhan naisen hengen asettumaan ylipapittareen, jonka kautta henki puhuttelee joko koko ryhmää tai sen yksittäistä jäsentä.
Katso tietoja tämän sapatin riiteistä
Palaa listaan
| |  |  |  |
 |  |  | | Ylläolevan tekstin kopioiminen ja käyttöoikeus | |    | | | Sinulla on oikeus Jakaa ja Muuttaa tätä teosta kunhan käyttö on Epäkaupallista ja Nimeät lähteen ja luot linkin tähän lähdesivulle. Ohjeet | Instructions. | |  |  |  |
|