 |  |  | | Yön hämärän hiljainen ajattelija | |    | | | Olen uusipakana Pääkaupunkiseudun vilskeestä ja vilinästä. Pakanain polkua olen kulkenut päälle kolme vuotta, enkä vieläkään tarkalleen tiedä mikä olen. Aloitin polkuni Samhuinena vuonna 2003 ja siitä lähtien olen lukenut ja opiskellut aina kun siihen on mahdollisuus.
Polkuni löytämisestä saan kiittää lukion uskonnon opettajaani joka määräsi minulle esitelmän aiheeksi Wiccan. Suoranainen Wicca en kuitenkaan ole, mutta kyseisen uskonnon sääntöjä kunnioitan ja niiden mukaan elelen.
Olen vasta viimeisen vuoden aikana alkanut kertomaan ystävilleni uskonnostani ja elämäntavastani. Vaikka menetinkin ystävä piirini pieneni huomattavasti, en kuitenkaan kadu päätöstäni. Pystyn vihdoin kantamaan pentagramia. Voin nykyään vapaasti ystävieni nähden kävellä kaupassa salatieteiden hyllylle ja katsoa onko siellä kirjoja jotka haluaisin lisätä henkilökohtaiseen kirjastooni.
Mukanani kulkee aina jokin vihkonen, sillä kun näen tai kuulen jotain joka herättää mielenkiintoni, ensimmäinen reaktioni on ottaa kynä käteen ja alkaa kirjoittamaan asiasta. Olen kirjoittanut useita mielipidekirjoituksia, mutta melkein kaikki niistä ovat jääneet vain minun luettavaksi.
Olen eräänlainen näkijä joka aistii myös henkien läsnäolon. Osa voimistani on ollut minulle tiedossa pienestä pitäen, mutta henkimaailma avautui minulle vasta viitisen vuotta sitten kun paras ystäväni kuoli. Aistin jos jotain suurta on tapahtumassa tai jos jotakuta lähipiiristäni vaivaa jokin.
Ystävä piirissäni olen se jonka puoleen käännytään jos jokin asia on huonosti tai jotakuta huolestuttaa jokin. Olen vähän niin kuin se isosisko hahmo johon kaikki luottavat ja joka jaksaa aina olla muiden tukena. Pystyn helposti peittämään jos minua vaivaa jokin ja jäänkin usein yksin ongelmieni kanssa.
Viimeaikoina olen innostunut käsitöistä ja askartelusta, melkein kaikki koruni teen itse. Pidän laulamisesta (vaikkapa taidostani laulaa voidaankin kiistellä erittäin helposti)
Mielikuvitukseni on melkeinpä loputon ja kun pääsen vauhtiin voin kirjoittaa ylipäivän yhtä mittaa jotain tarinaa. Pystyn kehittämään tarinoita päässäni ja kertomaan ne samalla kun niitä kehitän. Vaikka en ihmisten nimiä koskaan muista, niin pystyn muistamaan jokaisen lukemani kirjan ja näkemäni valokuvan ilman mitään ongelmia.
Lyhyesti siis. Olen eräänlainen näkijä ja laatikosto kirjailija pääkaupunkiseudulta.
(Tiernajac) | |  |  |  |
 |  |  | | Ylläolevan tekstin kopioiminen ja käyttöoikeus | |    | | |  | Yllä oleva artikkeli Yön hämärän hiljainen ajattelija on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 1.0 Suomi lisenssillä.
| Sinulla on oikeus Jakaa ja Muuttaa tätä teosta kunhan käyttö on Epäkaupallista ja Nimeät lähteen ja luot linkin tähän lähdesivulle. Ohjeet | Instructions. | |  |  |  |
| |